Yönritari

Jännä juttu. Toi biorytmi nimittäin. Siis jokaisellahan se on ihan omansa vähän niin kuin asia, jonka omistaa ja jota vastaan ei kannattaisi tapella, koska sen kanssa on pakko elää. Ennemmin elää sen kanssa sitten sovussa.

Biorytmin seikkaisempi osa on vuorokausirytmi. Ja joo, sekin on jokaisella aivan omansa, ja sen voi määritellä melkein kellonajan mukaan. Pitkään mäkin uskoin näitä "tutkimustuloksia", joiden mukaan ihmisen luonnollinen vuorokausi ja unirytmi on herätä aamulla sarastus valoon (6-8 aikaan) ja nukahtaa illan pimetessä (21-23 aikaan). Aivan, joillakin ehkä, mutta ei kaikilla. Entäs vaikka Lapissa sitten, kun siellä tosiaan kesäyöt on valoisia ja talvisin pimeää aikaa about 18h vuorokaudesta? Eli eipä taida päteä.

Yleisesti ottaen ihmisiä on myös jaoteltu aamuvirkuiksi ja illan sirkoiksi. Eli aamuvirkut heräävät aikaseen ja illan sirkat myöhempään (jokainen määritelköön tuon itse). Itse en jaottelisi noin. Mun mielestä on "ripeästiherääjiä" ja "hitaastiherääjiä". Ja sitten on niitä, keillä tuokin vaihtelee esim. mielialan, valoisuuden, unen määrän yms. takia. Ripeästiherääjä alkaa toimimaan heti herättyään ja pystyy vaikka heti sängystä nousseena lähteen juoksulenkille. Hidasherääjä taas tarvitsee jonkin verran aikaa, jotta voi alkaa toimia (esim. kahvikupin ja päivän lehden äärellä)  ja onkin virkeimmillään vasta muutaman tunnin päästä.

Ennen asia oli toisin, mutta nykyisin itse kuulun niihin ripeästi herääjiin. Arkiaamut etenkin on oikein rivakoita. Nousen vähän vaille kuusi käyttämään koiria reilun tunnin lenkillä, eli nousen sängystä, puen, käväisen vessassa, käännän röökin ja nappaan saman tien koirat. Sitten lenkiltä tultuani ruokin kissat ja koirat, pistän kahvin porisemaan ja sillä välin vaihdan vaatteet, pakkaan laukun ja meikkaan. Kahvikuppi kädessä istun sit vähän aikaa koneella (useimmiten tsekkaan postin ja maksan laskut, jos on rahaa tilillä). Sittenpä kello lyö 7.30 ja onkin jo aika lähtee dösärille ja duuniin.

Mutta aina lomilla (ja sairaslomilla) tuo rytmi kääntyy. Ja ihan itsestään. Nukun päivät ja valvon yöt. Nukun päivällä sen 8-10 tuntia, eli en sen enempää kuin "normaali ihminen" öisinkään, nukun vain eri aikaan. Ja ei väsytä. Edelleen, vaikka herään siinä viiden-kuuden aikoihin illalla, niin alan saman tien toimimaan. Eli olen silti ripeäherääjä.

Ja kunhan tuo arki alkaa taas rullaamaan, ni on pakko toimia oman biorytmin vastaisesti.. Pitäisiköhän hankkia yötöitä? Onneksi meitä yöihmisiä ei ole paljon, sillä mitähän tästä maailmasta oikein tulisi, jos suurin osa ihmisista joutuisi taistelemaan omaa sisäistä rytmiään vastaan..

Tuli-ihmiselle tyypillistä: nautin todella paljon auringon noususta ja -laskusta sekä ripeästä toiminnasta! Ja tuli-ihmiselle ei-lainkaan-tyypillistä: myös yön pimeydestä..

Muiden eläinten helppous?

Monia kysymyksiä risteilee päässäni ja toisinaan tuhlailen energiaani yrittämällä löytää niihin vastauksen - useimmiten omasta päästäni. Jos kyse on muista eläimistä, niin sen vastauksen löytää, ei välttämättä heti eikä helposti, mutta löytää kuitenkin joskus. Joko pohtimalla, seuraamalla, kyselemällä muilta ihmisiltä tai lukemalla eri tietolähteistä. Miksi tuo eläin käyttäytyy noin tai reagoi noin? Miksi sen eleet ovat tietynlaiset tietyissä tilanteissa? Miten siihen voi vaikuttaa positiivisesti? Tai kuinka opettaa asioita. Mutta auta armias, jos kyseessä on ihminen.. Yritäpä silloin löytää edes suuntaa antava vastaus. Monissa tapauksissa jää yrittämiseksi.

Olen tässä nyt muutamana päivänä paljon kelaillut ihmissuhteita. Tai ennemminkin niiden vaikeutta. Miksi ihmiset eivät vain voi olla yhtä vilpittömiä kuin muut eläimet? Näyttää tunteensa ja ajatuksensa käyttäytymisenä heti ja suoraan ilman pahempia peittelyitä kasvokkain ja todellisten ajatusten paljastamista toiselle vasta selän takana. Siis olla vilpitön.Vai pitäisikö mun vain muuttaa jonnekin hevon jeeraan elukoitten keskelle ilman ihmiskontakteja helpottaakseni aivojen kuormitusta? Antaa siis vain olla, jättää kaikki taakse ja aloittaa ihan erilailla alusta.

Monet ihmiset eivät tule keskenään toimeen. Ja mun tulkinnan mukaan se johtuu suurimmaksi osaksi suvaitsemattomuudesta. Ei voi hyväksiä toisen mielipiteitä, koska vain omat ovat oikein ja merkitseviä, tai toisen käyttäytymistä, koska toinen reagoi aina väärin, väärään aikaan ja väärässä paikassa - jos reagoi laisinkaan. Toisen ilmeet, oleminen, omistamat asiat, elämäntilanne, ajatukset tai jopa kaveripiiri ei miellytä - niitä täytyy siis ehdottomasti muuttaa tai laittaa kokonaan uusiksi. Tai sitten hylätä koko ihminen tai ainakin hankaloittaa sen elämää keinoin, minä hyvänsä.

Itse kohtasin vastikään tuon jälkimmäisen vastineen. Kaveripiirissäni on kaveri, joka ei miellytä toista. Mä olen siis kummankin kaveri, mutta keskenään nämä eivät tule toimeen, hyvä, etteivät ole jo kohta ilmiriidoissa! Molemmat tietävät, että olen kummankin kanssa tekemisissä, enemmän tämän Kaveri nro 1:n kanssa kuin 2:n. Jos kaveri 1 on kysynyt, olenko viestitellyt kaveri 2:n kanssa, niin rehellisesti vastaan, et joo. Olen. No sitten on tullut seuraava kysymys, et mistä ootte puhuneet. Ja toki olen vastannut, en tietenkään kertomalla henkkoht asioita, mistä 2 on luottamuksella mulle puhunut mutta yleiset. Niitä näitä. Ja aina se on sit kans kysyny, et miks mä oon sen kans viel tekemisis. 2 on kysellyt välillä, et mitä 1:lle kuuluu, mut oon vastannu aina ympäri pyöreesti. 1 on sanonut, et se ei haluu, et 2 tietää hänestä mtn ja sitä olenkin kunnioittanut tarkasti. Ja nyt, kun tilanne on ollut näin about 4-5kk, niin 1:ltä tuli vaatimus, et en saisi olla 2:n kanssa tekemisis laisinkaan. Ja kun en reagoinut siihen mitenkään, niin tuli jo syyte: "Mitäs paskaa sä oot meistä sille jauhanu??!!" Great. Luottamuspula? Jos tuosta on kyse, niin sittenhän en voi sille mtn. Mä toimin niin kuin toimin, olen kenen kaveri haluan ja olen rehellinen sekä luottamuksen arvoinen. Muhun joko sit luotetaan tai sit ei. Mut tarviiko toisen kaverin alkaa oikeesti määrittelemään sitä, et kenen kaa saan olla tekemisis ja kenen en? Noh, kaveri 1 on nyt jokatapuksessa mulle niin verisesti suuttunut, että.. Enkä voi sille mtn. Harmi sinänsä, koska kyseessä on muuten kuitenkin todella mukava tyyppi.

Mut en voi sillekään mtn, et mua tulen elementtisenä ihmisenä alkaa suututtaan, jos mua yritetään rajoittaa tavalla, millä hyvänsä. Siis rajoittamistahan tuo on. "Kaveri" ei kuitenkaan mun luokittelussa ole niin korkealla, että voisi alkaa sentään määrittelemään mun sosiaalisia suhteita. Käsittääkseni sen määrittelyn teen tasan itse oikeutetusti.

Yksi yleisimmistä päässäni pyörivistä kysymyksistä on myös "mitä mä teen väärin". Ja se syy tuon kysymyksen useaan kohtaamiseen on se, että kokemuksiini perustuen mä toimin ihmissuhteissa jokseenkin väärin tai ainakin erilailla kuin muut. Sillä ympärilläni on paljon ihmisiä, jotka ovat runsaasti toistensa kanssa tekemisissä: tapaavat päivittäin, viettävät tuntitolkulla aikaa keskenään ja tietävät toisistaan paljon jo usean vuoden tai vuosikymmenen takaa. Siinä ei munkaan mielestä ole mitään omituista. Kivaahan kait tuollainen olisi, en tiedä. Ja en tiedä siksi, että yleensä mitä enemmän oon tekemisissä tietyn ihmisen kanssa ja mitä enemmän tuon itsestäni ilmi, niin sen nopeammin tulee ongelmia ja lopulta kyseisen ihmisen saakin jo jättää taakse ja unohtaa. Enkä tähän ikään mennessä ole saanut kaivettua sitä syytä tuohon itsestäni. Help? :D

Tietynlaiset kaverit kyllä pysyvät, esim työkaverit. Tai työn vaihtuessa nekin vaihtuu, mutta silloin muuttuva tekijä onkin duuni, ei toinen ihminen. Toki työporukoissakin on niitä, keitten kanssa en missään nimessä viettäisi vapaa-aikaa ja jonkun kanssa saattaisin ehkä harkita yhteisen vapaaillan viettoa, mutta pääosin kaikkien kans tulee toimeen ja ongelmia ei ole. Tai, no sitä shitin veivaamista on sielläkin ja paljon, mutta sinne se myös jää. Toki kuuntelen, ku toinen jauhaa toisesta mulle ja se toinen sit tas siitä toisesta, mut ikinä en ota kantaa. Ja siellä se reagoimattomuus on vain hyvä asia. Kaikki työporukan ongelmat jää sinne - jos siellä kokee ongelmia edes olevan. Mutta miksi toi sama ei sitten toimikaan toisaalla?

Enemmänkin olisi aiheesta pohdittavaa, mut enpä kelannut romania skriivailla, kuka piru sitä jaksais edes lukea? :D Enkä mä just nyt jaksa tämän enempää tällä erää tätä pohtia, kun on muitakin asioita mielessä ja tehtävälistassa tälle päivälle. Mut voi olla, et tuun jatkamaan vielä tästä aiheesta, se, kun tuntuu olevan ikuisuuskysymys.. ;)

---

Ps. Miksiköhän olen juuri viime vkolla suorastaan nauttinut niin paljon yksinolosta ja omasta ajasta Lauman kanssa? Melko ironista, ettenkö jo sanoisi...

Ajan tuhrausta

Saikkua, saikkua.. Noh, ainakin ehtii hyvin valmentautua uuteen tulevaisuuteen. Phahhahhahahahahahahaaaa.. Kyllähän sitä ehtis, vaan.. noh. Selitykset sikseen.

Tuossa jokin aika sitten viime viikolla, kun kotouduin reissusta, niin siitä asti olen ollut Lauman kanssa keskenään. Ihan jees välillä. Kämppikset ei oo himas, eli koko isotalo on ollut ainoastaan mun ja karvakamujen käytössä. Kone on ollut mun käytössä 24/7. Unirytmi ylösalaisin kääntyneenä olen myös ulkoillut keskenään koirien kans. Koirapuisto on muuten öisin ihan täysin vapaana ja vain ja ainoastaan meidän käytössämme, hähää.. ;) Ei ihmisiä, ei turhaa sosialisoitumista - mahtavaa!

Reissussa tulikin sosialisoitua taas ihan mukavasti, joten vastapaino tekee ihan hyvää. Oli kyllä vaan todella omituista ensalkuun olla ilman toisen ihmisen seuraa, mutta nopeastihan siihenkin tottui. Talomme oli omituisen hiljainen, olin kokoaika selittämässä "jollekin" jotain, kokoaika oli tunne, et mitähän muut tekee. Taustalla ei soinut ihmisten puhe tai muiden elämisen ääniä ja puhelinkin oli kiitettävän hiljaa. Röökilläkin sai taas käydä yksinään. Ja nimenomaan sai. Eli vihdoin oli tilaa omille ajatuksille ja omalle tekemiselle - tai oikeastaan tekemättömyydelle.

Viime perjantaina (vuorokauden "yksin" olleena) tuntui, et oli pakko päästä ihmisten ilmoille ja lähdinkin kaupungille pörräämään. Siinähän se koko pvä sit vierähtikin ja illalla taas muistin, miten mukavaa se oma-aika taas onkaan. Sen jälkeen oon saanut olla omissa oloissani. Eli ulkoilla "yksin", kuunnella musaa täysillä, datailla, tuherrella, katsella leffoja ja sarjoja netistä ja toisinaan (muistaessaan) nukkua ja syödä.Välillä oon vastaillut puhelimeen, mut muuten on ollut kivan hiljaista. Tai mun lälleröt nyt on omia ääniään pitäneet (etenkin safka-aikaan), mut niitä ei lasketa. :)

Mutta se tulevaisuus. Uusia asuntoja oon katsellut ja hakemuksia on tipahdellut paikkaan jos toiseenkin. Se asia on siis reilassa. Se toinen ja kolmas asia, eli tavaroiden läpikäyminen ja pakkaaminen taas on ollut teloillaan. Noh, vielähän tässä on aikaa, mut miks se päänuppi ei vaan saa tajuntaansa sitä tosiseikkaa, et aika kuluu nopeesti? Ja sit pitää taas kiireellä hoitaa kaikki. Kyllähän ne asiat sitenkin hoituu, ja mä ihmisenä toiminkin kaikkein parhaiten pienen paineen ja stressin alla (korkea paineen sitokyky), mut helpompi olisi tehdä kaikki ajan kanssa. Saamattomuutta vai laiskuutta vai mitä?

Jokatapauksessa, huomenna käyn läpi mun huoneen. Siinä ei pitäisi tuntia kauempaa mennä. Tai, jos mä siivoon samalla, ni sit menee ehkä toinenkin tunti. Mut siis mun huoneesta käyn läpi tavarat ja vaatteet ja lajittelen ne (myytävä/pois heitettävät/annettavat/matkaanlähtevätpakattavat/matkaanlähtevätjoitatarviiviel). Pitäis olla iisi keissi.

Ja kaikkeen tähän on aikaa viel 2 ja ½ kk. Eli ei kiirettä tulevaisuuteen. Uuteen sellaiseen. Huiiiii, jänskää ;)

Tästä se kaikki alkoi

Hmm.. hyvä luoda blogi ja sitten vasta kelaa, et mitä siihen rustais. Noh, ehkä tämän lähtökohtana nyt on se, että tää toimii vastakohtana tolle mun karvatollosaitille: www.katenlauma.suntuubi.com . En ole nyt pitkään aikaan postaillut tuonne mtn. Ehkä se johtuu siitä, et tammikuun jälkeen on niin paljon tapahtunut tuolla eläinpuolella laiffistani, et ei vaan ole ehtinyt. Eikä innostustakaan ole ollut tarpeeksi.

Mut sitä innostusta tuntuu riittävän näinä yön pimeinä tunteina sitten kaikkeen muuhun skriivailuun. Netin ihmeellinen maailma. Ja tosiaan! En netillä tarkoita facea, vaikka sieltäkin mut toki löytää.. Netistä selaan ennemmin kaiken muun, eli face avataan taustalle ja sit toisella välilehdellä selataan youtubet, bloggerit, apulat, meteli.net ja huutonet sekä uutiset. Ja areena, elävä arkisto, ruutu.fi sekä katsomo. Ja tällä hetkellä myös asuntoja.

Eli muutto tiedossa. Siivousta tiedossa. Järjestelyä tiedossa. Säätämistä tiedossa. Puolet mun kamoista lentää hornan tuuttiin. Eli myyn, annan ja heivaan hevon jeeraan - en todellakaan ala kaikkia roudaa toiseen asuntoon (se tulee kuitenkin olemaan pienempi).

Mitä sitä edes tekee kaikilla niillä kirjoilla, koristehärpäkkeillä, sistusjutskilla, verhoilla, vaatteilla ja kipoilla sekä kupeilla? Ihminenhän on varmasti paljon onnellisempi, jos kaikkea sitä romua ei tartte kuskailla matkassa. Etenkään niitä, mihin liittyy negatiivisia tuntemuksia - kuten esineita, jotka on saanut ihmiseltä, kenen kanssa ei ole enää tekemisissä. Ja kirjoja, joita ei enää lue, saattaa toinen kaivatakin. Siispä kiertoon! Ja juu. Yritän saada koko muuttokuorman mahtumaan normi pakuun tai max peräkärry+farkku.

Oliskohan se muutto sitten uuden alku? Ja vaikka kuinka mones uusi alku. Jes, pääsee aloittaan taas puhtaalta pöydältä ja ihan alusta! Eli uutta alkua valmistellessa.